Evakkolapset
ry:llä on juhlavuosi
Valtakunnallinen Evakkolasten yhdistys viettää kymmenvuotisjuhlaansa
Helsingin
Karjalatossa 6.-7.10 2012.
Lokakuussa 2002 perustetun yhdistyksen
kymmenvuotishistoriikki on tarkoitus julkistaa juhlan yhteydessä.
Juhlavuonna
yhdistys järjestää jäsenille myös ryhmämatkan
Viipuriin,
Käkisalmeen, Sortavalaan ja Vanhaan Valamoon 4.-7.6.2012. Sen
yhdyshenkilönä on hallituksen jäsen Raimo Vanninen.
Kuudes
valtakunnallinen Evakkovaellus -tapahtuma on Somerolla
sunnuntaina 8.7. ja sen suojelijaksi on lupautunut valtioneuvos Riitta
Uosukainen.
Evakkolapset
ry:n juhlavuoden toiminta ja taloussuunnitelmat
vahvistettiin 3.3. Kangasalla Kulttuurikeskus Äijälässä
pidetyssä
vuosikokouksessa. Läsnä oli 14 yhdistyksen jäsentä.
Vuoden 2011
toimintakertomus ja tilinpäätös hyväksyttiin ja
vastuuvapaus
myönnettiin hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.
Yhdistyksen
hallitus jatkaa samassa kokoonpanossa, puheenjohtajana Eini Hämäläinen
Salosta. Vuosikokouksen
valitsemana toiminnantarkastajana jatkaa Riitta-Sisko
Tarkka ja varatarkastajana Teuvo Leinosen, molemmat
Helsingistä.Järjestäytymiskokouksessaan
7.3. hallitus valitsi varapuheenjohtajaksi Lauri Kososen Lappeenrannasta
ja sihteeriksi Eeva Härön. Muut hallituksen jäsenet ovat
Liisa Koistinen, Anne Kuorsalo ja Raimo Vanninen Helsingistä,
Maija-Liisa
Jokisalo Nokialta ja Osmo Mälkiä Kangasalta. Yhdistyksen taloudenhoitajaksi
ja jäsenrekisterin pitäjäksi
hallitus päätti
kutsua Marja Ansion Paimiosta. - LK
________________________________________________
Evakkolasten
hengellisen päivän osanottajia.
_____________________________________________
Laatokalta
Ruotsiin ja Heinävedelle
Laatokan Karjasta ensin evakkoon, sitten Ruotsiin sotalapseksi ja takaisin
Suomeen, juuri kun
uudet vanhemmat ja uusi koti oli tullut omaksi. Näin
kulkee Aili-Kaarinan tarina, joka on julkaistu ruotsinkielisenä.
Liisa Holopaisen
kirja "Aili-Kaarina och fosterlandet", Aili-Kaarina ja isänmaa
on tositarina,
vaikka kirjoittajan ja kirjan päähenkilön
nimi ei olekaan sama. Kirja keroo erityisesti sotalapsen
tarinan, mutta
muistuttaa myös evakkojen kovista kokemuksista. Lue Anne Kuorsalon
artikkeli kokonaan tästä
_________________________
Karjalaiset
eivät alistuneet syrjittäviksi
Karjalaiset
eivät alistuneet syrjittäviksi, koska hyvän itsetuntonsa
ansiosta tiesivät olevansa
samanvertaisia valtaväestön
kanssa. Näin linjasi opetusneuvos Raimo Jenu Evakkolasten
päivässä,
jonka järjesti Mikkelissä Jenun johtama
Suomen Nuoriso-opisto.
Jenu puhui
Evakkolasten päivässä sununtaina 11.9. 2011 karjalaisen
identiteetin syntymisestä.
Hän totesi, ettei evakkoina tulleita
aikuisia karjalaisia pystytty laajemmin syrjimään. Samalla
hän
viittasi siihen, mitä olisi tapahtunut, jos yhteiskunnan
harteille olisi jäänyt 427 000 identiteetiltään
rikkinäistä karjalaista.
Jenu havainnollisti
karjalaisten sopeutumista käsitteellä kotiseutuidentiteetti.
Se syntyy ihmisten
samaistuessa yleensä alueen mukaan. Karjalaiset
joutuivat sotien seurauksena elämään tilanteessa,
jossa
heiltä puuttui alueellinen juurtuminen. Tällaisessa asetelmassa
voi syntyä kielteinen käsitys
asumisalueen perinteisistä
asukkaista.
Jenu otti
esimerkin oman Salmista evakkotielle lähteneen ortodoksisen perheensä
vaiheista. Hän oli puolivuotias,
kun asetuttiin Nilsiään.
"Oli erittäin vaikea samaistua keskelle körttiläistä
savolaisaluetta. Se ei ollut kenenkään vika.
Olosuhteet vain
olivat, mitkä olivat."
Sopeutuminen
tapahtui Jenun tulkinnan mukaan niin, että keinoksi otettiin korvaavuus.
Kun karjalaisilla ei ollut
enää aluetta, johon olisi haluttu
samaistua, korvattiin alueen puuttuminen niin, että pidettiin yllä
karjalaisia
perinteitä ja haluttiin leimaantua karjalaisiksi. Vaikka
Karjala ei maantieteellisenä alueena ollut enää saavutettavissa,
se syntyi muilla keinoin.
Jenu paljasti
ymmärtäneensä näillä tavoilla syntyneen kotiseutuidentiteetin
merkityksen, kun osallistui
nuorena poikana ensimmäisen kerran
piirakantekokilpailuihin.
Jenu selvitti
yleisemminkin erilaisten vähemmistöjen selviytymiskeinoja.
Yksi on sulautuminen enemmistöön,
jolloin juuret kielletään
tai salataan. Karjalaiset eivät näin tehneet eivätkä
he liioin eristäytyneet, jolloin
sulkeudutaan omaan kulttuuriin
ja torjutaan valtakulttuuri. Äärimuodossa tällaisessa
separaatiossa ei edes
opetella valtakulttuurin kieltä ja sen arvoja
halveksitaan.
Kolmas
tapa on marginalisoituminen, jossa menetetään kosketus omaan
kulttuuriin, mutta ei saada kosketusta
uuteenkaan. Joudutaan psykologisesti
ja sosiaalisesti kahden maan väliin.
Integraatiossa
alkuperäinen identiteetti säilyy, vaikka sopeudutaan uuteen
valtakulttuuriin. Karjalaiset eivät
Jenun mukaan hävenneet
tai kieltäneet karjalaisuuttaan mutta halusivat myös sopeutua
valtakulttuuriin.
Se tapahtui niin, että karjalaiset sopeutuivat
kahden kulttuuriin vaikutuspiiriin. Eri elämäntilanteen mukaan
sitouduttiin niin karjalaisuuteen, yleiskulttuuriin kuin molempiinkin.
Näin karjalaiset rakensivat identiteettiään siten, että
mukauduttiin valtakulttuuriin menettämättä karjalaista
identiteettiä.
"Jos
emme ole riittävän vahvoja ihmisinä, meistä on vaikea
tehdä vahvoja. Karjalaiset ovat hyvän identiteetin omaavia
vahvoja persoonia, jotka ovat antaneet vahvan panoksen yhteiskunnan
rakentamiseen", kokosi Jenu johtopäätökset
karjalaisten
sopeutumisesta.
Evakkolasten
päivän avasi prikaatinkenraali evp Lauri Kiianlinna,
joka totesi, ettei sotaa olisi voitu välttää muuten
kuin
liittymällä Neuvostoliittoon. Kiianlinna viittasi Stalinin
sanoihin siirtää Suomen väestö ja siihen, kuinka
puolalaiset
upseerit tapettiin Katynissä, kun siellä valmistauduttiin
suomalaisten pidätyksiin
"Suomea
olisivat uhanneet yhtä kovat siirrot ja kyyditykset kuin Viroa,
mutta evakkomatkat tehtiin toiseen
suuntaan läntiseen Suomeen",
totesi Kiianlinna.
Kärsimyksillä
ei pidä kilpailla
Mikkelin
evakkolasten ryhmän vetäjä Liisa Viren muisteli,
miten oma äiti käänsi karjalaisiin kohdistetut
syytökset
vitsailuksi ja isä puolestaan alkoi sairastaa. Muutenkin vanhemmat
kävivät sodan jälkeen kaukaisiksi.
"Evakkolapset
imivät kaiken itseensä. Tunteet piilotettiin syvälle
sisinpään. Ne pulpahtavat esiin aikuisena
En puhu vain evakkolapsista
vaan kaikista, jotka lapsena joutuvat kokemaan kauheuksia."
Liisa Viren
kertoi siitäkin, miten evakkolapset joutuivat naurunalaisiksi,
koska olivat erilaisia.
Häpeän tunnetta seurasi pelko ja viha,
alettiin välttää tilanteita, joissa voisi joutua häpeän
alaiseksi.
Liisa itse muuttui vilkkaasta lapsesta ujoksi ja hiljaiseksi.
Liisa Viren
harmitteli sitä, miten nykyisin osa sodan lapsena kokeneista suorastaan
kilpailee sillä,
kuka kärsi eniten. Kilpailun ja toisen komuksen
sijasta, pitäisi kunnioittaa, vahvistaa ja rohkaista
toinen toistaan.
Lue lisää tästä
Mikkelin
ammattikorkeakoulun lehtori Jaakko Pitkänen puhui Karjalan musiikkielämästä
ja evakkouden
vaikutuksista musiikkiin, mutta sivusi samalla myös
karjalaista identiteettiä, johon musiikki kiinteästi liitetään.
Pitkänen
mainitsi esimerkkeinä Karjalan musiikkielämästä
mm. Sortavalan laulujuhlat, jotka keräsivät
aikoinaan viiden
tuhannen asukkaan kaupunkiin 25 000 osanottajaa.
Musiikin
sävy muuttui evakkotaipaleen myötä mollivoittoiseen suuntaan,
mutta katkeruus ja viha
eivät Pitkäsen mukaan tule esille
sodanjälkeisissä evakkolauluissa.
Pitkäsen
suku on Sortavalasta ja hän totesi karjalaisilla olevan kaksoisidentiteetin
haluttiinpa sitä tai ei.
Hän oli tehnyt Evakkolasten päivän
osanottajien iloksi uuden laulun, joka tavoitti osanottajien tunteet
täysin.
Useimpien
silmät kostuivat, kun Pitkänen lauloi oudon tutusta maasta,
joka minuun vaikuttaa ja kuinka
kuulun Karjalaan, vaikken ole nähnyt
milloinkaan sielun kotiani.
Kantaesitystään Pitkänen säesti punamustalla kitaralla.
Anne Kuorsalo
_________________________________________
Evakkotupa
on ainutlaatuinen kotimuseo
Evakkotupa Paraisilla kertoo yhden perheen evakkotarinan lisäksi
koko Suomen sotavuosien ja
sodan jälkeisen ajan historian. Ainutlaatuisen
kotimuseon on avannut Liisa Ake-Helariutta talossa,
johon hän tuli
perheensä kanssa 1941.
"Ensimmäinen
yö vietettiin vuokrahuoneen lattialla, koska mitään ei
ollut", muistelee Koivistolla
syntynyt Liisa elämisen alkua
uudella kotiseudulla. Sopeutumisen haasteita lisäsi se, että
vielä
1940-luvulla Parainen oli täysin ruotsinkielinen.
Ake-Helariutta
osti entisen evakkokotinsa sopivasti kuin 75-vuotislahjakseen vuoden
2009 lopulla.
Kotimuseo avautui yleisölle nopeasti heti keväällä
2010. Se on kerännyt paljon kävijöitä, jotka
hämmästelevät,
millaista Suomen historia on oikeastaan ollut.
Liisa on
ollut Evakkolasten aktiivijäsen yhdistyksen perustamisesta lähtien.
Lue lisää tästä
____________________________
Sivistystyötä tutkittu vähän
Historiallisesti
tutkittu ja tilastoitu tieto vapaasta sivistystyöstä on varsin
hajanaista, vaikka
kansalais- ja työväenopistoissa opiskelee
tänäkin päivänä yli 600 000 suomalaista. Tämä
on
yksi johtopäätöksistä Tarja Langin väitöskirjassa,
joka on otsikoitu haastavasti
"Myyttisestä sankarirehtorista
opistoäidiksi ja manageriksi, Sukupuolen näkökulma kansalais-
ja työväenopiston johtajuuteen."
Espoon
työväenopiston rehtorina työskentelevä Lang on jäljittänyt
tutkimuksessaan
kansansivistyksen kadonneita naisia. Samalla hän
on selvittänyt yleisemminkin koko
kansansivistyksen historiaa,
joka on sopeutunut nykyiseen uusliberalistiseen aikaan niin,
että
korostetaan yksilön mahdollisuuksia kehittää itseään
vapaa-ajalla.
Sivistyksen sijasta puhutaan oppimisesta ja viihtymisestä.
Evakkolapsille
väitöksen kiinnostavuutta lisää se, että Tarja
Lang ehti päivätyön ja
tutkimushankkeen edistämisen
ohella toimia kaksi vuottta 2006-8 Evakkolapset ry:n ha
llituksen jäsenenä.
Lisäksi hän on kirjoittanut vuonna 2005 ilmestyneessä
kirjassa
?Evakkolapset? oman perheensä evakkovaiheista Lieksan
Egyptinkorvessa. Tarja Langin isä,
Aleksanteri Reittu oli syntynyt
Suojärvellä. Lue lisää
___________________________________________________
Lappeenrannassa tapahtuu
Evakkolasten tunnemuistoja sota-ajoilta käsitellään
kuukausitapaamisissa Lappeenrannassa vapaaehtoiskeskus Kuutinkulmassa,Valtakatu
23, Lappeenranta.
Tilaisuudet ovat joka kuukauden kolmantena keskiviikkoa
kello 13, paitsi kesä-, heinä- ja elokuussa.
Keskusteluja
käydään osanottajien alustusten pohjalta,
ja uusi keskustelun
aihe sovitaan yleensä edellisessä keskustelutilaisuudessa.
Tilaisuuksiin ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet, ikään
ja jäsenyyteen katsomatta.
Yhdyshenkilönä on Lauri Kosonen.
(Yhteystiedot ks. Evakkolapset ry:n hallitus.)
_______________________________________________________
Tädin
tarina toi palkinnon
Evakkolasten
jäsen Lissu Kaivolehto palkittiin viime syksynä Vantaan sukututkimusseuran
järjestämässä
kirjoituskilpailussa oheisella tekstillä,
joka kertoo hänen tätinsä elämästä. Tädin
syntymästä tulee
21.3.2011 kuluneeksi 100 vuotta.
Kaivolehto
on kirjoittanut omista vaiheistaan ja perheestään myös
viime syksynä ilmestyneessä kirjassa
Sodan haavoittama lapsuus.
Lue tarina tästä
________________________________________________________
____________________________________________________
 |
Millainen
jälki jäi, kun laspsuus elettiin sodan varjossa? Tähän
vastaa tänä syksynä ilmestynyt kirja ?Sodan haavoittama
lapsuus?. Siinä evakkoon joutuneet, sotaorvoiksi jääneet,
internoiduiksi päätyneet ja sotalapsiksi lähetetyt
kertovat kokemastaan. Myös sodan jälkeen syntyneet kuvaavat,
miten vuosien 1939-44 sodat vaikuttivat perheiden elämään
vielä vuosikymmeniä myöhemmin. |
Kirjassa
on melkein neljäkymmentä kirjoittajaa. Lukijat ovat kiittäneet
sitä vertaistuesta
ja siitä, miten kirja auttaa ymmärtämään
monia omankin elämän tapahtumia uudella tavalla.
Kirjan
arvio Tampereen yliopiston Aikalainen -lehdessä
http://aikalainen.uta.fi/2010/09/30/sodan-tunnelukot-avautuvat/
Sodan jaloissa
varttuneiden lasten traumat juurtuivat syvälle
Monelle suomalaislapselle sota tarkoitti vuosina 1939-1944
evakkotaipaleelle lähtöä tai joutumista pommitusten keskelle.
Kodin
menetys, sotaorpous, sotalapseksi lähettäminen, partisaanien
hyökkäyksen
uhriksi joutuminen tai internoiduksi päätyminen
oli tavallista. Sodan haavoittama
lapsuus (Ajatus Kirjat) kertoo, millaiset
jäljet sota jätti
lapsiin. Kirjoittajat ovat sekä sodan tai sen vaikutukset omakohtaisesti
kokeneita että asiantuntijoita. Kirjoittajiin kuuluvat muun muassa
Terttu
Arajärvi, Pirkko Lahti ja Riitta Uosukainen.
Isäni
kaatui sodassa 27-vuotiaana. Keskeneräiseen syrjäseudun kotitaloon,
keittiöön ja huoneeseen, jäi asustamaan 27-vuotias äitini
viiden lapsen kanssa.
Ilmeisesti ainoa selviämisen tapa oli sijoittaa
lapsia
muualle. Kolmivuotias siskoni lähetettiin sotalapseksi Ruotsiin
kaksi
kertaa. Minut vietiin kolmivuotiaana mummun, äitini äidin,
hoiviin, ja
myöhemmin äitini nuoremman sisaren luo.Herättyäni
äiti ja sisko
olivat lähteneet. Minut oli jätetty. Minulle ei kerrottu etukäteen
sanaakaan suunnitelmasta. Tunnen vieläkin hädän, joka
valtasi minut.
Itkin ja huusin äitiä ja yritin syvässä
hangessa lähteä heidän peräänsä.
Orvokki Harjuvaara
Talvi-
ja jatkosodan aikaan vuosina 19391944 pelko oli läsnä kaikkialla.
Lapset joutuivat kokemaan epävarmuutta, niukkuutta, nälkää
ja menetyksiä.
Pulaa oli kaikesta. Kriisiapua ei ollut sen paremmin aikuisille kuin
lapsillekaan. Lapsia ei ollut aikaa kuulla ja kuunnella.
Kasvatuskysymyksiin ei ehditty syventyä. Seuraavan sukupolven
kasvattamista vanhemmuuteen ei osattu edes ajatella. Mallioppimisen
myötä
lapset sisäistivät ajan arvomaailman. Lasten
oli sopeuduttava, opittava luopumaan ja olemaan valittamatta.
Sodan haavoittama
lapsuus sisältää myös nykyisten maahanmuuttajien
kertomuksia, joissa on paljon yhtäläisyyksiä suomalaisten
sota-ajan
sukupolvien muistojen kanssa.
Me emme
tienneet, missä isä oli. Isä kirjoitti äidille:
"Ota lapset ja
mene pois täältä Irakista. Jollette lähde, ne tulevat
ja tappavat
teidät.. Kolme tai neljä kertaa vaihdoimme rekkaa. Sinne oli
tehty
sellanen pieni kaappi. Salakuljettajat pistivät meidät sinne
sisälle.
Siellä rekan sisällä oli huono olla niin ettei kukaan
nähnyt meitä. Siel
kaapissa oli pimeetä ja ahdasta. Kolmeen päivään
ei päästy ulos
kaapista. Meillä oli nälkä. Kerran tuotiin ruokaa. Roskapussi
oli meillä
vessana. Mun pikkusiskoilla, jotka oli sillon 6- ja 3-vuotiaat, oli
pakko
olla vaipat koko ajan, se oli vaikeeta.
Mahmoud, 12 (kirjoittanut Minna Lähteenmäki ja Marja Tiilikainen)
Anne
Kuorsalo ja Iris Saloranta
Yhteiskuntatieteiden maisteri Anne Kuorsalo on vapaa toimittaja ja Iris
Saloranta taide- ja sosiaalikasvattaja. He ovat toimittaneet yhdessä
teokset Evakkotie (2006) ja Evakkolapset (2005). Kuorsalo on toiminut
kirjeenvaihtajana Moskovassa vuosina 1989-95 sekä ollut mukana
kirjoittamassa kirjoja Venäjästä. Saloranta on kertonut
taidenäyttelyissään lapsuuden sotakokemuksistaan sekä
toiminut sodan
lasten taideterapeuttina.
____________________________________________________
______________________________________________________________
Viron
muistot vertautuvat Suomeen
Sofi Oksasen ja Imbi Pajun kokoama kirja "Kaiken takana oli pelko"
tarjoaa
poikkeuksellisen kiinnostavia artikkeleita muistamisesta ja historian
vääristelystä. Samoista näkökulmista pitäisi
analysoida myös Suomen
vaiheita.
Lue Anne
Kuorsalon arviointi kirjasta kokonaan täältä
______________________
Isät
joivat sodan seurauksena
Miksi isä
joi ja kotiin tultuaan kävi väkivaltaiseksi? Selityksenä
on sota,
vastaa Irja Wendisch kirjassaan "Me sotilaiden lapset".
Lue Anne
Kuorsalon arvio kirjasta kokonaan täältä
_____________________________________________________
"Muistoissa
olen kotona"
Kodittomuus
ei merkinnyt evakkolapsille vain fyysistä kodista luopumista vaan
osoittautui paljon syvällisemmäksi ihmisen sisimpään
vaikuttavaksi
kokemukseksi. Lapsena saatu sotatrauma on säilynyt läpi elämän.
Näin päättelee valtiotieteen kanditaatti Marja Marttila
Helsingin yliopiston
yhteiskuntapolitiikan laitoksen sosiaaalipoltiikan pro gradu -tutkielmassaan,
jonka nimi on ?Muistoissa olen kotona?, suomalaisten evakkolasten matka
lapsuudenkodista kohti tuntematonta..
Lue tiivistelmä
tutkimuksen tuloksista.
_________________________________________________
Sodan tunnevammat
tuntuvat yhä
"Ruma
sota, talvi- ja jatkosodan vaiettu historia".
Lue Anne Kuorsalon arviointi kokonaisuudessaan tästä
_______________________________________________
Juurien tutkiminen vei tohtoriksi
Tutkijat
ovat välttäneet tarttumasta luovutettujen alueiden vaiheita
ja
historiaa selvittäviin tutkimushankkeisiin. Aihepiiri on jätetty
lähinnä
kotiseututyöstä kiinnostuneille. Vain harvat tästä
joukosta ovat
tavoitelleet työlleen tieteellistä arvovaltaa. Pentti Kortelaisen
Sallaa
käsittelevä väitöskirja kelpaa esimerkiksi, miten
omien vaiheiden
selvittäminen kantaa tohtoriksi asti.
Samalla
väitöskirja "Kadonneet kylät - elävät
suvut" paikkaa muutenkin
aukkoja, sillä Sallan historiaa on pidetty esillä paljon vähemmän
kuin
vaikkapa Karjalan ja Petsamon vaiheita.
Anne
Kuorsalon kirja-arvio kokonaan täällä
_______________________________________________
Evakkolapset
muistavat pommi-iskun kauhut
Elisenvaarassa tapahtui Suomen kaikkien aikojen tuhoisin siviilipommitus
20.6.1944. Vasta nyt sen vaiheet on koottu kirjaan, jonka ydintä
ovat
pommituksen keskelle evakkomatkalla joutuneiden lasten kuvaukset
kauhukokemuksesta, jossa he menettivät useita perheenjäseniään.
Erkki Rahkolan
ja Carl-Fredrik Geustin "Vaiettu Elisenvaaran pommitus,
Evakkohelvetti 20. kesäkuuta 1944" tiivistää jo
kirjan nimeen perusasiat.
Teoksen oma historia on sekin osa suomalaista vaikenemista.
Lue
täältä Anne Kuorsalon
arviointi kirjasta
_____________________________________________________________
Sota tuntuu yhä tunne-elämässä
"Sodan pitkä varjo" ilmestyi viime
vuonna. Lue
Anne Kursalon esittely kokonaan täältä
---------------------------------------------------------------
Artikkelit-sivulta
löydät seuraavat jutut
Pelko
Vieraita katsotaan
aina pitkään
Lue
täältä: Miten selviytyä
narsistisessa maail massa? Kristiina Mänttäri esitelmä
evakkolasten hengellisessä päiväpiirissä 19.09.2007.
Vilkaise myös arkistosivua
........................................................................
Muistot
talteen
Haastatteluja varten on nyt laadittu valmis lomake.
Katso tarkemmin täältä.
________________________________________
